Kokoelma runouttani
Pisarana
Keväisellä tyynellä vedenpinnalla.
Jospa olisin keveä vesipisara.
Tai vaikka useampi samaan aikaan.
Matkaisin pilvistä pitkän matkan ajelehtien leijaillen kohti tyyntä hiljaista ja tummaa veden pintaa.
Peiliä josta heijastuu tähtitaivas ja kuu.
Napsahtaisin pintaan ja nautiskelisin siitä väreilevästä renkaasta joka minua ympäröisi.
Sulautuneena veteen osana vesipisaroiden värähtelyparvea.
Eikä kalojen puraisuakaan tarvitsisi pelätä.
Minä vaan saisin uuden seikkailun kalan kyydissä.
Verevässä kierrossa.
4 . 5. 2022
Mittasuhteista
Pienen pienenä olisi kaikella eri mitta.
Pujahtaa voisi vaikka mihin.
Rahkasammalemätäs olisi metsä.
Mustikat olisivat planeettoja.
Kastepisara lehden reunalla olisi omituisen muotoinen valtameri.
Voisikohan sen pinnalla purjehtia?
Sehän on pallomainen kuin maa!
Onko pisaralla oma vetovoimansa?
Ehkä sen pinnalla seilaa joukko olentoja jotka ovat niin pieniä, että emme edes osaa niiden olemassaoloa aavistaa.
Elämä aivan erilaisen mittakaavan ulottuvuuksissa.
Hiukkasten maassa. Värähtelyinä ja aaltoina.
Kihinää ja kuhinaa.
Niin hiljaa, ettei sitä kuule, mutta saattaa tuntea?
Mistä tuosta nyt tietäisi.
Noista näkymättömistä toimista kaikkeuksissa.
Mittakaavojen avaruuksissa.
4. 5. 2022
Pitkulaisia
Taipuisia ja haarautuvia.
Kerille kääriytyneitä.
Suoriksi vedettyjä, ohuita miltei läpinäkyviä ja hirmu pitkiä.
Maahan pudonneita ja solmuisiin sotkuihin kietoutuneita.
Maan alle suikertavia monihaaraisia suippopäitä
Mikroskooppisen pieniä pitsimäisiin kudelmiin punoutuneita.
Vankkoja teräslankakimppuja.
Vaijereita. Suoraksi pingotettuja.
Väkivahvoja.
Soivia lankoja.
Harpuissa, kitaroissa ja kaikenlaisissa pimputtimissa.
Hämähäkinseittien rakennelankoja.
Perhosten koteloiden kudontamateriaalia.
Kaikenlaisia pitkulaisia asioita on maailma täynnä.
Lankoja, puun juuria ja muita.
Ota niistä nyt sitten selvää.
Osahan on jo solmussa.
8. 8. 2022
Muunnoksia
Sileä ja karhea kohtasivat.
Kyllä on erilaista tuo!
Näin tuumivat molemmat tahoillaan.
Tuo kohtaaminen tuottaisi vain karheaa pintaa.
Sileä karheutuu.
Muuttuvat toistensa kaltaisiksi.
Tuloksena kaksi hieman miedommin karheaa kuin karheaolion ensivaiheessa.
Entäpä tästä eteenpäin?
Taitavat hioa toisensa sileäksi kohdatessaan uudelleen?
Onko maailma pian muuttumassa loppujen lopuksi sileäksi kauttaaltaan?
8. 8. 2022
Näkymätön seinä
Pöyristynyt pörriäinen ei voi ymmärtää.
Sitä, että tuota noin.
Eihän siinä mitään ole!
Ilmaa, ilmiselvää.
Kuitenkin jotain, mutta eihän siinä mitään ole!
Surrur, töks.
On kuitenkin, mutta eihän ole!
Surrur, töks.
Sama jatkuu, ei opi.
Lyö päätään näkymättömään seinään.
Uupuu.
Ikkuna vei voiton.
4. 2. 2023
Ajatussade
Väsyneitä ajatuksen riekaleita putoilee sateena huoneen tähdettömältä yötaivaalta.
Nuo riekaleet eivät punoudu yhteen.
Kieppuvat pyörteisesti sikin sokin.
Puoliksi ilmassa.
Puoliksi päässä.
Kuin räntähiutaleet tuulessa.
Mitäpä jos ne hörppäisi sisään teekupillisen mukana?
Saattaisivat imeytyä verenkiertoon tehokkaammin?
Voisiko ne taitella salaatinlehtien tapaan voileivän väliin?
Tuollaisen leivän voisi maustaa kehtolauluilla.
Hyvä seurakin auttaisi.
Porukalla ne saisi ahmittua nopeammin.
Auttaisiko pyydystämisessä jonkinlainen perhoshaavi?
Pitäisikö senkin olla näkymätön?
10. 2. 2023
Häntäihmisistä
Jos ihmisillä olisikin kunnollinen häntä!
Ei mikään pieni huiskale,
vaan sellainen jyhkeä kuin kengurulla.
Se se vasta olisikin jotain!
Housut olisi suunniteltava joko kolmilahkeisiksi tai häntäaukolla varustetuiksi.
Osa tuoleista selkänojineen toimisi nykyisellään,
mutta kaikissa ei ole ajateltu häntien vaatimaa läpikulkua.
Sohvalla istuminenkaan ei olisi kuten ennen.
Nukkuminen hoituisi kyljellään.
Sopisi minulle.
Ehkä frakin takkia kutsutaan myös hännystakiksi siitä syystä, että hännän voi tarvittaessa pujauttaa liepeiden välistä vapauteen.
Tuo takki on täten jo nyt valmis häntäihmisten pukineeksi.
Silti ehkä liian moni asia vaatisi uudelleen miettimistä.
Teollisuusuudistuksia.
Ei päätä eikä häntää moisessa maailmassa
jossa olisi ihmisellä molemmat.
21. 2. 2023
Kuoriaistieto
Vaikka hämärä hiipii talojen ympärille,
niin kevätauringosta riemastunut taivaan pilvistö ei ole valmis luovuttamaan.
Tuulen puhaltamina ja aurinkoisuuttaan säteillen ne purjehtivat kaikenmuotoisten talojen yllä.
Katselevat pihamaille parkkeerattuja autoja korkeuksistaan ja luulevat, että kyse on nukkuvista tavallista suuremmista hyönteisistä.
Jonkinlaisia talvikuoriaisia.
Pakkasta kestävä hyönteislaiji.
Esiintyy kaupunkiolosuhteissa vaihtelevan muotoisina populaatioina.
Erilaisissa metallinkiiltoisissa väreissä.
Pilvien yliopistoissa laaditaan tutkimuksia ja väitöskirjoja talvikuoriaisten ja niiden lähisukulaisten kesäkiiltokuoriaisten elintavoista.
Tieverkosto.
Kuoriaisten polkuja.
Uskomuksensa kullakin.
Hyvässä järjestyksessä ja arkistoissa.
Täyttä totta.
12. 3. 2023
Kuplista
Puhekuplien puhjetessa alkaa ilmaan lennähdellä yksinäisiä kirjaimia.
Sanat katoavat tuuleen tai jäävät sirpaleina kellumaan seisovassa ilmassa.
Kielen voima on kadonnut.
Oliko se edes tarpeen?
Pisteet, pilkut ja huutomerkit yrittävät pysäytellä ohikulkijoita
tai huutaa, mutta huudot jäävät hiljaiseksi kuin väsynyt suuri murhe.
Suru joka ei jaksa purkautua ulos.
Tai ilo.
Sekin osaa huutaa äänettömästi piilotettuna.
Häätää tunnepaineellaan tarpeettomia ajatuksia tiehensä.
Ehkä puhekuplista ovat turhat sanat päässeet karkuun juuri sisäisten ilonpurkausten tähden?
Hyvä että puhkeavat.
Muutenhan kaikki paikat täyttyisivät turhista puheista.
14. 3. 2023
Kirjoista ja maailmoista
Osa maailmasta näyttää pysähtyneeltä.
Tuoli, pöytä, lattia, katto ja kirjahylly.
Kirjojen sisällä elää piilossa liikkuva maailma.
Jokaisessa omansa.
Keskustelevatkohan ne toistensa kanssa öisin salaa.
Äänettömällä kirjaimien kielellä.
Mistä kukaan tietäisi mitä tapahtuu kirjastoissa öisin?
Maailmat väreilevät ympärilleen ja sekoittuvat.
Toivoisivat karhean paperin kahahtelua.
Tuoreuttavaa voimaa lehtien kääntyessä.
Suljetussa kirjassa tapahtuu kai kaikki yhtä aikaa tiiviinä kuin kallio.
Partituurit soivat sisuksissaan vaiti.
Odottavat värähdellen vapautumistaan.
Sadut loppuvat samaan aikaan kun alkavat.
Tietävät jo kaiken.
Kaikki kuvitelmat.
14. 3. 2023
Aamu
Aamu avautuu uutena hennon keväisen kukan tapaan.
Yö on kuohkeuttanut illan hämäryyden kostean huovaston alla suppuun painautuneita ajatusvyyhtejä.
Nyt kevätauringon herättämässä hattaramaisessa maailmassaan ne taas kuljeksivat.
Ohutsäikeisiä polkujaan.
Ajatusolennot.
Laulavat äärettöminä vaeltelevia laulujaan nimettömien moniväristen sointujen ympäröiminä.
Kuljettavat hentouksissaan mukana pitkähäntäisenä vaeltelevaa rakkautta joka leijailee äärettömäksi jakautuneena,
kahlitsematta itseään maailmaan.
Toisaalta sen monihaaraiseksi jakaantunut häntä on kiinnittynyt moneen elävään olentoon,
sekä kaikenlaisiin kippoihin, rensseleihin ja häpsöttimiin.
15. 3. 2023
Öpstiäisistä
Öpstiäisiä ilmestyy toisinaan melkein huomaamatta.
Kuljeksivat hyppelehtien pitkin lattioita ja pihamaan reunamia.
Ovat kevyitä ja huokoisia kuin pöly tai voikukan hahtuvat.
Samoin kuten pöly kerääntyy röykkiöiksi syntyvät öpstiäiset.
Vipeltäviksi pikkuolennoiksi.
Iloisista ajatuksista keräävät elinvoimansa.
Säntäilevät, mutta eivät törmäile.
Ovat melkein kuin heitä ei olisikaan.
Säteilevät elinvoimaa ympärilleen kuin pienet himmeät auringot.
Kulkevat varmaankin myös seinien läpi.
Sukeltavat maan alle piilosille.
Myyrien ja mäyrien käytäviin.
Pitävät auringonpaisteesta
ja kaikkien vuodenaikojen parhaista hetkistä.
Öisin he nukkuvat kai kuun pimeällä puolella.
19. 3. 2023
Verhotangoista
Jos jollakulla on uljas tehtävä, niin verhotangolla!
Ne kurottautuvat vaakasuorina pidikkeidensä varassa
ja pitävät asentonsa ylväinä päivästä toiseen.
Aika vilisee ohi eikä verhotanko lannistu.
On ikkunoita joiden edessä verhot ovat aina samalla tavalla.
Koreasti reunalla kuin rusetti kissanpennun kaulassa.
Toisaalla verhoja vedellään eteen miten milloinkin.
Monesti iltaisin.
Metallirinkulat vain sihahtelevat ja verhokangas kahisee.
Noilla hetkillä verhotanko voi kokea erityistä ylpeyttä ryhdistään.
Vaikka kuinka roikutaan ja liukastellaan niin vaaka-asento pitää.
Tuon vaaka-asennon kunniaksi on monen tangon päähän asetettu komea nuppi.
Vanhoina aikoina koristeellisempi, mutta nykyaikoina ovat verhotangot käyneet vaatimattomammiksi.
Pukevat päähänsä melko koruttomia hattuja.
Palleroita, lieriöitä tai kartioita.
Kukin tyylillään.
22. 3. 2023
Ääniaalloista
Ääntä kuvataan kiemurtelevilla viivoilla.
Miltähän ilmassa värähtelevä ääni näyttäisi jos sen voisi nähdä?
Voisiko sen päälle ripotella jonkinlaista näkyvyyspulveria?
Samaan tapaan kuin värähtelevällä pinnalla oleva hiekka muodostaa kuvioita.
Ääni muodostaisi ilmaan näkyviä ja liikkuvia veistoksia.
Veistoksia joiden läpi voisi kulkea.
Niiden muotoa voisi veistellä erilaisilla viuhkatyökaluilla.
Lepakot näkevät ultraäänillään.
Äänien veistos syntyy vähästä.
Hyst!
Kuuntele!
29. 3. 2023
Päätöslauselma
Mutkelmiin on asennettava käännekiertimet.
Notkelmiin vääristimet.
Suoramutkaimet pystypaalaimiin.
Oikokiertimet suorioihin.
Uusia tehtaita on perustettava.
Erikoisvalmistelaitteita turhatarpeisiin.
Määritelmäkääröjä,
täysymmärtimiä,
värikäyräimiä,
käsikähertimiä,
varpaidenvahvistimia,
polvikopistimia!
Kaikkea!
Lista on loputon!
6. 6. 2023
Järjestyksestä
Jospa ajatukset voisi mankeloida ja viikata siisteihin nippuihin
kuin käsipyyhkeet tai tyynyliinat.
Pinosta valittaisiin sopiva ajatus tai useampi kulloiseenkin tarpeeseen.
Turha murehtiminen loppuisi siihen paikkaan.
Ylimääräiset harha-aikeet pyydystettäisiin välittömästi suurilla haaveilla, pestäisiin ja kuivattaisiin raikkaassa ulkoilmassa pyykkinaruilla.
Puhtaan pyykin tuoksuisilla hyvässä järjestyksessä säilytetyillä ajatuksilla maailmanjärjestys muuttuisi varmasti virkeämmäksi.
Tuumasta toimeen siis!
Mikään ei voi mennä pieleen!
30. 6. 2023
Muutoksia
Moni kaipaa maailmaan muutoksia.
Helpointa on aloittaa sanoista.
Tartutaan jokaiseen ja käännetään kielet nurinkurin.
Eiköhän ala silloin muutosta tapahtua.
Kielestä varvas. Polvesta kaapu.
Paju muuttuu tajuksi.
Kukaan ei ymmärrä.
Muistikin pettää.
Osa luulee muuksi.
Puu, suu, kieli, mieli, pöly, öljy, yö, töyhtö, köyhä.
Aamu, haamu, kilistin, kissa, tassu, kuono, sierain.
Köyhyysyhtiö.
Kaikki muuksi muutettuna.
Ruokakaan ei enää ole ruokaa, eikä vesi vettä.
Yksikin on kahdeksan.
Millä poluilla ajatukset nyt juoksevat?
Osaavatko enää kulkea ilman tuttuja sanoja?
Mitä jää ihmisestä jäljelle?
3. 7. 2023
Mittakaavakäännin
Koneiden maailmasta tuntuu löytyvän väline jokaiseen tarpeeseen.
Maisemanäkymässä kaukaiset metsät, talot, tornit ja
kulkuvälineet ovat pienennettyjä.
Pakopiste pyydystää ne luokseen ja kutistaa mieleisekseen.
Löytyisikö kone joka toisi tuon kaiken pienennetyn lähelle?
Talot voisi pakata matkalaukkuihin.
Autot taskuihin ja metsiä voisi käyttää retkipatjoina.
Mustikoita mahtuisi mukaan koko metsän täydeltä.
Tuollainen kone voisi mullistaa koko maailman.
4.7.2023
Unikuilu
Terävän louhikkoiset seinät viettävät kaareutuen alas.
Kuilu vie syvälle jonnekin pimeään.
Se näyttäisi olevan paikoillaan,
mutta samalla se syöksyy huutaen omaa voimaansa.
Painovoiman imu ja ammottava pudotus synnyttävät tuon kierteisenä kiihtyvän liikkeen tunnun.
Heräsin.
Salamannopea kurkistus jonnekin.
Oliko se unikuilu?
Paikka jonne unohtuvat unet lopulta päätyvät.
Tällä kertaa ehdin nähdä siitä vilauksen.
7. 7. 2023
Tiepiirros
Kartalle piirretty viiva on niin vahva,
että se piirtää itsensä halki metsien ja kallioiden.
Pakottaa lukemattomat työläiset ja työkoneet toteuttamaan tahtoaan.
Puut kaatuvat.
Kalliot rusentuvat.
Viiva syntyy liikkuvien maisemakuvien näyttämöksi.
Reunamilla kasvavat koivut ja haavat helisyttävät vihreitä peilipintojaan teräväpiirteisessä ilta-auringon lempeää lämpöä huokuvassa valossa.
Tie antaa katseelle linnun siivet.
Sukeltelua peltoaukean avaruudesta sisälle metsän peittämään hämärään.
Koivikko kohoaa vasemmalla suorina pilareina,
jotka vilistävät toistensa lomassa. Kaikki eritahtisesti,
mutta yhtä mustavalkoisina rungoistaan.
Vihreä pöheikkö helisee tuon kaiken yläpuolella alituisen valonjanon juovuttamana.
Kartta hymyilee.
Olipa voimakas viiva!
25. 7. 2023
Lemmenkemisti
Rakkaus on oikukas olento.
Se vaeltelee yksinäisten sieluparkojen lämmikkeenä samaan tapaan kuin liito-orava asuttaa tyhjiä onkaloita puissa.
Rakkaus on sydänonkaloiden asukas.
Ihminen puolestaan muistuttaa eräänlaista vaeltelevaa kummallisen pehmeäpintaista, vähälehtistä,
sekä oudon kärsimätöntä puuta.
Tuota kärsimättömyyttä hallitaan tarkasti,
mutta tarpeettoman sattumanvaraisesti annostelluilla lemmenkemikaaleilla.
Hermokimppujen poimuissa majaansa pitävä lemmenkemisti yrittää hoitaa isäntänsä lemmenonnea, mutta toisinaan kuohahtaa yli.
Kuohua kutsutaan lemmenliekiksi.
Sellainen saa ihmisen tekemään aivan mitä vain hupsua jos ei pidä varaansa.
Jotkut ovat oppineet varomaan lemmenkemistin kuohuoikkuja.
Ovat eräänlaisia tulennielijöitä.
Nielaistuaan liekin antavat sen hiljalleen unohtua ja sammua.
Jos ei liekkiä ruoki, alkaa se nälkiintyä.
Joskus äkämystyneenä.
Rakkaus jättää jälkiä sydänonkaloihin.
Katoavatkohan koskaan?
8. 1. 2024
Sammakon elämänaamusta
Uni kuplautti näkijänsä ulos samanlaisella vääjäämättömyydellä, kuin sammakon pieni poikanen erkanee kutukuplastaan,
uteliaana kokemaan ympärille avartuvan seisovan ojanpohjan lätäkkömäistä äärettömyyttä.
Äärettömyyksiä sammakkomitalla.
Loikat ja hyönteisateriat ovat vielä jonkinlaista solukkomuistiin tallennettua aavistusta.
Tulevaisuuskudelmaa.
Vauvan olentoon tallentuneita hauraita mahdollisuuksia elämän laajoihin rikkauksiin ja rajattomiin rakkauksiin.
Kaikki odottavana ympärillä ja sisällä.
Nälkä ja kylmä rikkovat onnenkuplan tunnon hetkensirpaleiksi.
Kuin särkynyt jääkupla, jonka sirpaleet sulaneina ovat valmiita virtaamaan uudelleen elämänsolukoiden läpi.
Uni antaa näkijänsä levätä,
mutta kantaa samalla läpikuultavilla siivillään
kokonaista maailmaa yhtä hauraana,
kuin syntyvä uusi elämä.
Jokainen aamu synnyttää päivän uudelleen.
18.1.2024
Yhden hengen porukasta
Olen usein ajatellut, että olen hauska mies.
Ihmiset eivät ole uskoneet,
sillä naamani on usein ollut yrmeä,
enkä ole puhunut mitään.
Olen vain istunut vieressä ja kuunnellut.
Usein yhden hengen porukassa.
Kuunnellen ajatuksia pääni sisältä.
Aika hauskoja usein.
Hymyilyttäviä.
Nokkeliakin.
En vain aina ehdi niitä kertomaan seurassa.
Muut ehtivät ensin.
Tila täyttyy.
Yritän löytää sopivaa koloa tarinani kirjaimille,
mutta hauska ajatukseni ei sovi puheenaiheiden tiiviinä pulppuavaan joukkoon.
Umpeen muurattua.
Harmi.
Jos nauraisin jutuilleni ääneen yhden hengen porukassa,
minua luultaisiin hulluksi.
Paras siis kiskoa naamalle yrmeä ilme ja istua hiljaa.
Yhden hengen porukassa.
Eivätpähän huomaa, että minulla on hauskaa!
22. 3. 2024
Rauhoittunut huone
Ilma oli asettunut lepäämään huoneessa,
vaikka olikin päivä.
Sillä ei ollut kiirettä ravistella sisällään kuljeksivia ihmisiä kuhisemaan.
Se antoi heille myös armon hengittää
hitaamman ajatusmyllyn pyörittämänä.
Ilma ei halunnut virtauttaa itseään läähättävän hengästyneeksi.
Antoi ajan kellua samaan tapaan kuin kellui itsekin.
Tämän takia huoneessa oli seinät.
Ne rajasivat maailman levottomat tuulet ulkopuolelle.
28. 3. 2024
Malttia
Tavallisempia ajatuksia, joita ei selitellä liikaa.
Pysähtyvät silloin kun niillä on siihen tarve.
Uskaltavat olla hiljaa.
Jäätyvät kuin talvi, mutta sulavat keväällä.
Eivät yritä kiihdyttää auringon kiertoa kiiresiimoillaan.
Antavat yön hoitaa päivänhaavoja.
Ponnahtavat aamulla hereille kuin vieteriampiaiset!
4. 5. 2024
Nuorista kalamiehistä
Oja täynnä haukia.
Kalamiehet nuoria ja innokkaita.
Yhtä innoissaan katiskastaan kuin hauet kutemisesta keväisin.
Halusivat pyydystää, suomustaa ja savustaa.
Innostuksissaan saattoivat unohtaa etteivät pitäneet kaloista lautasillaan.
Suut olivat aiemmin mutristuneet.
Mutta nyt!
Söivät kuin villit!
Omia saaliskalojaan.
Iloiten kuin pienet kissat hiiristään.
13.5.2024
Aamutoive
Mietin miltä tuntuisi herätä.
Kerältä, viereltä jonkin lämpöisen.
Kiireen unohtamalla siivellä antaa aamun kantaa.
Unen pehmeää, levännyttä naurua helläksi uudeksi päiväksi,
joka hymyilisi myös tuntemattomalle.
Unohtaisi pelätä katoavansa.
Ei huolestuisi oman jälkensä katoamisesta
hymyilevän tuulen peittämänä.
Voisitko hymyillä kuin keveä ymmärtävä kosketus.
Kuin vedenpinnalle unohtunut valkea höyhen,
josta ei tiedä onko se pudonnut enkeliltä.
Niin tyyntä.
Ilma lepää tyynessä aamussa kuin veden samettinen pinta.
Kuin kosketusta odottava iho.
16. 5. 2024
Karkulaisia
Pyöreitä pöytiä valmistava työ-yhtiö oli menettänyt rahansa, toivonsa ja asiakkaansa.
Kohtalona konkurssiuhka.
Osa pöytälevyistä oli pyörinyt tiehensä.
Ei niiden tarvinnut karatakseen ottaa edes jalkoja alleen.
Vyöryivät vain eteenpäin pyörien.
Kaikki oli tapahtunut yöllä.
Pääkatua pitkin ne olivat paenneet
kuin maata pitkin viilettävä täysikuuparvi.
Pöytä-yhtiön johtaja yritti pelastautua keksimällä käyttöä kulmille. Kaikista pyöreistä karanneista pöytälevyistä oli jäänyt tähteeksi kulmapaloja.
Voisiko kulmien ympärille kerääntyä vaikka kolme?
Sekin olisi yhtä enemmän.
Ansiokasta.
29. 5. 2024
Aamusta
Hei aamu!
Kuka aiot olla tänään?
Minkälaiset vaatteet aiot kiskoa yllesi illalla?
Jonkinlaisen haamukaavun?
Väsyneen iltapuvun,
vai olisiko jotain hilpeämpää tällä kertaa?
Kiiltävää tai värikästä kenties?
Aiotko ajatella olemattomia ja menneitä
vai leijailetko kohti tulevaa samaan tapaan kuin herättyäsi.
Minkälaisilla valjailla olet saanut puettua
unet vetämään päivävaunujasi?
Yritä muistaa kuka olit nyt, vielä illallakin.
Sinä aamu, olet unien lapsi.
Hieman läpikuultava kuin ilo.
2. 6. 2024
Hiljaisesta ilosta
Pysähtyneissä huoneissa oli unohdettu aika.
Oli aikaa kuunnella, nauraa pienelle,
huomata olemattomia ja olla väärässä.
Määrää ei mitattu.
Ei laatuakaan.
Oli halu nauraa ja nähdä jonnekin muualle.
Kuin uniin.
Kuvitelmia, joita ei oltu piirretty, eikä kirjoitettu.
Leijailivat yhteisessä hiljaisessa tilassa
kuin näkymätön valo.
15. 6. 2024
Linnuista ja tuulesta
Varhaismatoja nappaavat linnut kömpivät laulut nokassaan yönpehmeistä pesistään.
Syöksähtelevät aamukasteen helmenhohtoisin juhlakoristein peitellyn nurmikon alta pilkottavien matojen kimppuun.
Pesissä odottavat unenpöpperöiset pumpulinpehmeät lapsuudenhöperöt pikkuiset.
Nokat ammollaan hapuilevia säveliä tapaillen.
Tuuli heiluttaa pienten linnunpoikien untuvaista höyhenpukua, kepeän huomaamattomasti kuin rantaheinikon korsia.
Antenneja kesätuulen vastaanottamiseen on viritetty kaikenlaisten elävien olentojen pinnalle.
Järven pinta on kuin suuri tuulipeili.
19. 6. 2024
kadonneista pisteistä
poistin pilkut
pisteet ja isot alkukirjaimet
ryhdyin harhailemaan paperin pinnalla
kuin yksinäinen tuulenpuhaltama syksynlehti
kovaksi kiteytyneen rahisevankarhean lumikentän yllä
tunsin eksyväni
näin kulkevat monet muutkin runot
kummallisen vapaina
antavat sanojen tukea toisiaan
avoimien rajapintojen yli kurkotellen
voisitteko silti tulla avukseni
pienet ystäväni
pienet rytmikkäät apurit
pilkut
pisteet
turvallisen suuret alkukirjaimet
väsyttää tämä valkoinen avara
26. 6. 2024
Unikertomus
Se mitä ei ollutkaan tapahtunut unessa.
Kääntyneenä kuin nurjalta puolelta.
Jäätä joka olikin karheaa kuin hiekka.
Hunaja joka oli kirpeä kuin sitruuna.
Alkoiko aurinko imeä lämpöä sisäänsä?
Minne oli kadonnut unen pehmeä?
Onnistuvatko ajatukset puhumaan
kun sanat ovat unohtuneet?
Mitä on ihon puhuma kieli?
Se joka tuntee ja elää yhdessä värähdellen.
Kuin ääniaallot unimeren pinnalla.
Tummankutsuvina kuin uni itse.
4.7.2024
Aamusanoja
Kirkkaina helähteleviä sanoja kuin aamulinnun nokasta.
Aamukukon huutoa yli unien.
Herätkää!
Älkää unohtako nukkua!
Maailman meno on hektinen!
Ajatelkaa säästöä ja vähenevää päästöä!
Kaikki ihmiset nukkumaan kaksi tuntia pidempään!
Kukko huusi ja huusi,
mutta ihmiset eivät ymmärtäneet kukon kieltä.
Heräsivät kuin palomiehet!
Missä hätä, he huusivat!
Kukkoa harmitti.
4. 7. 2024
Hetki
Ei vain kerrottua oikein opi ymmärtämään.
Kartasta katsottuja polkuja ei tunne omikseen.
Kulkiessaan voi eksyä tai luulla eksyvänsä.
Katsoa harhaan, vaikka olisikin lähellä.
Hetkiä, jotka soittavat omaa aikaansa.
Luulinko, että pitäisi muistaa?
Että pitäisi löytää sanoja, vaikka leijailivat ulottuvilla ilmassa.
Äänettömyytenä.
Hengitettävänä.
Väreilevä onnenkosketus.
Ketunleipä on kuin metsän onnenapila.
8. 7. 2024
Pikkulaulu
Jos olisi pieni ja hassu laulu.
Sellainen, joka ei oikeastaan kertoisi minkäänlaista tarinaa.
Olisi syntynyt vain ollakseen sellaisena kun on.
Pienenä ja hassuna.
Eräänlainen syy antaa laulun lennähtää ilman kannateltavaksi.
Katoamaan hyvin pian.
Kuin veteen pudotetun pyöreän pikkukiven aiheuttamat hyökyaallot tyynen illan häiriönä.
24. 7. 2024
Tyhjältä pinnalta
Jos olisi jotain sellaista jota ei vielä ole.
Ihan pientä vain.
Sen voisi tekaista.
Olisi sitten olemassa, vaikka kukaan ei huomaisikaan.
Unohtuneen hymyn tapainen jälki?
Veden huuhtomana kadonneen hiekkalinnan
rakennusmestarin työn ilo?
Missä sellaiset pienten tekojen muistot asuvat?
Tuoko ohimenevä sopivasti osuva auringonpaiste
ne kaikki tiivistettynä tunnusteltaviksi?
Ilovastaanottimen kirpeälle pinnalle.
20. 8. 2024
Tavoiteotus
Jossain yhteisen tilan sisälle piilotettuna oli tila tavoitteelle.
Kaikilla sen ympärillä kuljeksivilla oli osansa sen hahmon rakentamisessa. Sanotaanko näin, että kytköksiä virkattiin välillä tarkoituksella ja välillä vahingossa.
Tavoite alkoi muodostua jo mukana asuvan olennon tapaiseksi. Sille ei oikein osattu antaa nimeä, vaikka se oli jossain muodossa kaikkien mielessä. Ajatuksen kohteena, kuin reitin toisessa päässä. Oliko ajatus ollenkaan langan tapainen? Sellainen jolla on alku ja loppu tai suunta? Oliko se monihaaraista seittiä tai mahdollisesti harsoavan kankaan tai verkon kaltaista.
Piti olla mielipiteitä ja näkökantoja, vaikka kaiken keskellä asuva otus olikin näkymättömissä, eikä sitä suoranaisesti edes ajateltu. Vähän kuin magneettikenttä kompassineulan suuntaa ohjailemassa tai sähkövirta pyörittelemässä moottoreitaan.
Otus rönsyili moniin muotoihin. Ympärille kasvoi mökkejä, majoja ja kaupunkeja. Kaikenlaisia keksintöjä. Sähkömöyhimiä ja kuopsuttimia. Värivimpuloita ja neliörattaita. Kulmakiertimiä ja tähtikalvaimia. Röykkiöittäin kaikkea, mutta itse ydin pysyi piilossa näkymättömänä.
Osa rönsyistä oli keveitä ja unohtuvia.
Toiset vaativat tekoja, joista ei ollut varmuutta olivatko turhia.
Yhtä kaikki, varmaa oli se, että kaikkea ei ollut tarkoitettu valmiiksi asti ja kaikkea ei voinut tehdä yhtä aikaa. Moneen operaatioon tarvittiin yhteisiä ponnistuksia ja paljon hymyä ja naurua. Koko otushan oli kuitenkin lopulta satua. Tuon kaiken touhun sisällä. Luultavasti sitä nauratti, koska kaikki kutittivat sen kiemurtelevia lonkeroita vilkkailla ajatuksillaan ja kierivillä pikkukolikoillaan. Välillä jostain kuului setelien kahinaa. Se muistutti syksyn lehtien vapaudesta.
24. 3. 2025
Suunnitelmista
Jos kaiken oli ajatellut valmiiksi asti,
aivan viimeistä naarmua myöten.
Saattoi unohtua, että joskus askel oli otettava aivan toiseen suuntaan.
Yleensä yllättävän kuopan tai lätäkön vuoksi.
Yllätysaskel paljasti aivan toisenlaisia seikkailupolkuja näkyviin,
eikä alkuperäisen suunnitelman naarmuille enää löytynyt aiheuttajaa.
Jos alkuperäisen suunnitelman askelmia oli suunniteltu liian kauan, saattoivat askelmien perustukset muuttaa paikkaansa.
Yleensä maanvyörymien vuoksi.
Siksi oli hyvä kulkea ainakin johonkin suuntaan
tylsistymisen välttämiseksi.
Joskus taaksepäinkin, sillä aina jotain oli jäänyt huomaamatta.
26. 5. 2025
Huoneesta
Kun asunnon oven avasi ja astui sisään,
muistui mieleen, että kaupunki on täynnä tällaisia onkaloita.
Huoneita jotka imaisevat sisäänsä tavalla,
joka kertoo ominaishajuun ja huonekuituihin tallentuneesta tunnelmasta.
Mielentilan tapaista, mutta erilaiset ihmiset ja eläimetkin herättävät tuosta tunnelmasta esille aivan erilaisia puolia.
Myös huolia.
Huoneen ilmapiiri on varmasti monikerroksinen kudos,
jonka kerroksien järjestystä, paikkoja ja muotoja voi vaihdella.
Huoneissa on elämän näyttämöiden lavastus
ja tuntu menneiden näytösten kulusta.
Uusi vieras herättää lavasteet ihmettelemään.
Mikä on tämän uuden hahmon rooli ja kertomus?
Puhuvatko verhot enää samaa kieltä?
Onko pöly enää paikoillaan kuten ennen?
8. 6. 2025
Yksin huoneessa
Ajattelin, että jos sinä olisit täällä,
en olisi yksin.
Näin sanottuna tuo vaikutti hassulta.
Tietenkin näin.
Mutta millä tavalla toinen ihminen taittaa yksinäisyyden muuksi. Pehmeämmäksi ja rauhalliseksi.
Ja miksi joskus on yksin vaikka muut ihmiset parveilevat ympärillä kuin yöperhoset lamppuinensa?
Ajatus levittäytyy koko huoneeseen haluten jakaa sen jollekin, mutta mitä tuo jakaminen onkaan?
Eihän se eilenkään osannut tarttua sanoihin kertoakseen siitä,
mitä ei tavoitettu.
Kun ihmiset olivat poissa jäi huone miettimään.
Ei osannut puhua, eikä kirjoittaa.
Väreili vain omassa tunnelmassaan.
Muistona.
12. 6. 2025
Ihmisten ajasta
Luulivat, että aikaa voi mitata.
Ajattelivat sopivaksi mittariksi oman ikänsä tapahtumia.
Planeettansa pyörähtelyä, auringon valoa pimentäviä varjoja.
Kuun liikkeitä.
Ajattelivat, että koko maailma muuttui kun ajatukset oman pään sisällä muuttuivat. Uskoivat maailman olevan omien ajatuksiensa luoma kuva ja mukautuivat siihen yrittäen kaikin tavoin muovata maailman tuon kuvan mukaiseksi.
Kun tarpeeksi moni yritti, alkoi maailma muovautua.
Kaikki ympärillä oli muutettavissa. Puilta, kiviltä, sateelta ja tuulelta pääsi piiloutumaan rakennelmien sisälle. Paikasta toiseen opittiin liikkumaan aina vain nopeammin.
Luotiin piilomaailma ja toinen maailma kuvitelmista.
Ainoastaan unessa tapahtui jotain muuta.
Silloin he unohtivat järjestämänsä säännöt.
11. 6. 2025